1/16/2013

Keksikupit ja muita herkkuja

Pidettiin ennen joulua herkuttelupikkujoulut joissa syötiin kaikkea mitä joulupöytään ei halunnut laittaa, mutta mitä oli tullut vastaan ja alkanut tehdä mieli joulureseptejä etsiskellessä. Toisin sanoen ihan ympärivuotista herkkuja.

Tämä karpalomargarita näytti ja kuulosti hirvittävän hyvältä, mutta lopputulos ei ollut siementen vuoksi kovin esteettinen. Hyvän makuinen kylläkin. Ei tosiaan tullut blenderiä viritellessä mieleen, että karpalon siemenet pitäisi ensin suuodattaa pois.Jatkossa siis kelpo resepti kunhan tuoreiden karpaloiden mehun siivilöi ennen drinkkien tekoa.


Karpalomargarita
1 annos
  • 3 cl Tequilaa
  • 1 cl Triple Seciä (löytyy Alkosta myös nimelä Cointreau, joka on triple secin tyylinen appelsiini- ja pomeranssilikööri )
  • 1 cl limemehua (tai maun mukaan reilumminkin)
  • 1 dl karpalomehua*
  • jokunen kokonainen karpalo koristeeksi 
  • jäämurskaa
  • sokeria
* Paras tulos jos survot tuoreista/pakastetuista karpaloista mehun keittämättä esim. haarukalla ja suodatat esimerkiksi harson tai kahvisuodattimen läpi siemenet pois. Hyvin passaa kuitenkin myös esimerkiksi Ocean Spray tai Riitan herkku -merkkiset mehut. Marlin karpalomehu on niin laihaa litkua ettei ole ihan parhaimmillaan tässä. Itse yhdistelin molemmat, eli laitoin puolet valmista mehua ja ½ dl pakastekarpaloita.

Pyyhkäise lasin reuna limelohkolla ja dippaa sitten lautaselle levitettyyn sokeriin. Mittaa alkoholit, limemehu, karpalomehu ja jäämurskaa blenderiin ja hurauta nopeasti sekaisin. Kaada laseihin, heitä kokonaiset karpalot koristeeksi ja nauti heti.


Alkupaloina herkuteltiin perinteisillä rieskalohirullillä. Nopeaa ja helppoa ja menee varmasti tarjoilupöydässä kaupaksi, kuten niin monissa yo-juhlissa ja muissa kekkereissä aina todistetaan. Nyt ei ole sukujuhlia vaan hetkeen ollut, joten näitä piti ihan itse alkaa värkkäämään.































Rieskalohirullat Skagenin tapaan
18 suupalaa
  •  3 rieskaa (Fazzerin Rullarieska on nimensä mukaisesti sopivan mallista)
  • 150 g kylmäsavulohta kuutioituna
  • 2 dl Creme Fraichea
  • ½ punasipuli silputtuna
  • ½ dl tuoretta tilliä silputtuna
  • (sitruunalohkoja pöytään tarjolle)
Sekoita täytteet keskenään tasaiseksi massaksi.  Levitä massa rieskalevylle, mutta jätä ulkoreunaksi jäävälle sivulle pari senttiä tyhjää ja rullaile sopivan tiiviiksi paketiksi. Yhdestä pötköstä tulee oman maun mukaan viidestä kuuteen suupalaa.


Pääruoaksi syötiin edellisessä postauksessa esiteltyä Ruusukaali-pekonipastaa ja jälkkäriksi jätskiä kätevistä omatekoisista keksikupeista. Netistä bongasin jonkun tehneen keksitaikinasta kuppeja paistamalla keksit muffinssivuoan väärällä puolella. Minulta löytyi silikonisia yksittäisiä muffinssivuokia ja useamman kupin "muffinssipelti" passaa myös hyvin.


























Ensikertalaisen keksikuppivirhe tuli tehtyä ja laitoin kuppien reunoille himpun liikaa taikinaa, jolloin ne levähtivät ihan kivannäköisiksi reunallisiksi kupeiksi. Kannattaa kuitenkin kasata taikinaa hieman enemmän muotin päälle kupin pohjan kohdalle ja jättää vähän enemmän valumisvaraa reunoille. Näin ei tule reiällisiä kuppeja.

Sopivat mainiosti vaikka jätskin tarjoiluun.

idkuva


Keksikupit
n. 15 kpl
  • 125 g pehmeää voita
  • 1 tl vaniliinisokeria
  • reilu 1 dl fariinisokeria
  • 5 rkl hienoa sokeria
  • 1 muna
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 200g suklaata (maito-, tumma- tai valkosuklaata) rouhittuna melko hienoksi
Vaahdota kevyesti voi, vaniliinisokeri, hieno sokeri sekä fariinisokerri isossa kulhossa. Vatkaa sekaan muna. Lisää jauhot ja suklaarouhe ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Huljauta kädet kylmässä vedessä, jottei taikina tartu niihin ja taputtele taikina muffinssivuokien nurjalle puolelle. Laita taikinaa enemmän muotin päälle kupin pohjan kohdalle, jotta sivuille jää valumisvaraa. Paista 200-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua, jotta pysyvät kasassa.

5 kommenttia:

  1. Tosi kivoja tarjottavia pikkujouluissanne ollut! Nuo rieskarullat saivat kyllä veden kielelle :3

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) hyvää tarjottavaa jos on tarkoitus seurustella vieraiden kanssa eikä huhkia keittiössä :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi3/08/2013

    uusia postauksia odotellessa...... :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi4/07/2013

    Hei tee postaus SUN himotuskohteista hullujen päivien kuvastossa ruoka - ja sisustusvinkkien suhteen! Niitä on aina kiva lueskella blogeista!

    T.Sara N,

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! Ja Saran ideasta! Hyvä hullutella jo näin etukäteen, eikä vasta sitten kun Stockan hyllyt on jo tyhjennetty ;)

    VastaaPoista